Perjantai
Meillä on aika rauhallista kotona. Mikään ei ole isosti muuttunut, samat ongelmat ovat aina vain olemassa (mihinkäs ne), mutta arki alkaa palautumaan. Siippa ei suostu käsittelemään ongelmiaan. Lupas taas kyllä lukea kirjan pois, mutta mitenpäs sitä pakottaa. Tympäsee kun se luulee että homma toimii ja olen taas ”normaali minä” vaikken ole. Luen asuntoilmoitukset edelleen, mietin mukaan otettavia kalusteita edelleen ja ennenkaikkea mietin olisiko elämä parempaa ilman Siippaa.
Luin yhden uuden blogin postauksen tässä yhtenä päivänä. Siinä kerrotaan narsistisesta miehestä. Vaikka Siippa ei suoraan sellainen olekaan, yhteisiä piirteitä löytyy aika paljon. Yksi niistä on tämä anteeksiantaminen.
Olen joskus kirjoittanutkin siitä kuinka anteeksi on meillä sana jolla ei ole mitään arvoa. Sillä on helppo mitätöidä omat mokansa ”koska kun ne on annettu anteeksi (joskus riittää pyytäminenkin), niitä ei enää lasketa” ajattelu on suoraan sanottuna perseestä.
Parempi kun ei pyydä anteeksi ollenkaan jos ei pysty ottamaan asiasta opikseen ja tekemään sitä seuraavalla kerralla niin ettei anteeksipyydettävää tule.
Kyseinen blogi löytyy täältä.
Lauantaina on työpaikan juhlat. Siippa on kaksi kertaa käynyt hakemassa mut pois myrskynmerkkinä (päissään) niistä. (Kyllä, helvetin noloa…) Olen aina käyttäytynyt parisuhteessa olevan naisen tapaan baareissa jne., mutta sillä ei ole mitään merkitystä kun toinen on mustasukkainen. Lisäksi sekin piirre on viimevuosina mennyt vain huonompaan suuntaan…
Saa nähdä miten käy tällä kertaa, onko sillä merkitystä että lähden niihin olemaan selvinpäin… En usko.
Hyvää viikonloppua kaikille!
ps. Laitoin Siipalle viestin että haluan päiväunille kun tulen töistä. Se vastas mulle että ”Onnistuu, vauva tarvii vain unta” 🙂 osaa se olla ihanakin…