Tiistai
Olisi ensi viikonloppuna se jussi. Sadetta on luvattu sääkanavalta, eikä meidän perheen loppusijoituspaikkakaan ole oikein vielä päätettynä. Ehkä siskon (keskeneräiselle) mökille mennään korkeintaan kylläkin yhdeksi yöksi. Pässinpää toivoi että oltaisiin kotona juhannus.
Sinne mökille ei ole mikään hinku. Siellä on öttimönkiäisiä varmasti niin paljon että hemoglobiini on alle sadan kun kotiudutaan. Sitten siellä ei ole tilaa, jonka katon alle kaikki mahduttaisiin. Ja sitten ei kiinnostaisi katsoa miehiä tuhannen päissään kun itse ja lapset joudutaan luonnollisesti tyytymään limukoihin…
No, ehkä me keksitään jokin kompromissi… Tosin en usko että Siippakaan haluaisi lähteä, koska paikan päällä on talkoon poikasta odottelemassa ja ainoana ammattiataitoisena suurin osa jää sen niskoille. Ja ne niskat on olleet aika lujilla viimeiset pari kuukautta, niinkuin postauksistani voi päätellä.
Avioelämään kuuluu taas ihan hyvää. Saatiin tuo mökötysvaihe ohi yksillä persekänneillä ;), eikun oikeasti – nyt se on taas nöyrää poikaa vähän aikaa. Tosiasiahan on, että Siippa on parantanut käytöstään hurjasti siitä mitä se oli vuodenvaihteessa, tai oikeastaan se on ollut tasaista alamäkeä tuonne vuodenvaihteeseen jo parin vuoden ajan. Mä annoin sen tapahtua, ja ajattelin marttyyrimaisesti että mun tehtävä on olla hänen tukenaan kun on raskasta. Kyllä, niin pitääkin, mutta entä sitten kun tuo tuki alkaa olemaan itsestään selvyys?
Tottakai mä saan mennä baariin, sähän olet täällä lasten kanssa…
Miten niin et jaksa? mä olen kuule tehny tänään sitä sun tätä…
Kaikkensa antaa, tekee kokoajan jotain, hankkii rahaa eikä edes seksiä saa silloin kun haluaa…
Blaablaablaa…
Ei onnistu enää tänä päivänä. Sanon isosti että ENTÄS MINÄ? Prkl!!
🙂 Ja homma toimii. Kyllä omista oikeuksistaan täytyy pitää kiinni, vaikka toisen olon haluaisikin tehdä mahdollisimman hyväksi. Sillä jos ei itsellä ole hyvä olla, ei voi toisellakaan olla. Ja jos toisella ei silti ole hyvä olla – onpahan ainakin itsellä! 😉
Eli ei enää kynnys-pano-mattona olemista mun toimenkuvassa… toivottavasti ikinä.
Vauvajuttuja:
16 viikko lähti juoksemaan. Ajattelin tänään käydä täältä meidän työpaikalta hakemassa mammahousut – ja sehän tarkoittaa sitä että huomenna puoli taloa tietää… Mutta nyt saavat mun puolesta tietääkin! Kyllähän tuo kohta näkyy, halus sitten tai ei…