jep. Tästä on kulunut jo jonkin aikaa, mutta ajattelin kirjoittaa ylös silti ajatukseni asiasta.
Tylleröhän on ollut aina pyöreä. Ei suoranaisesti läski, mutta selvästi kuitenkin pyöreä. Asiasta on saanut kuulla joka tuutista kaikki nämä 11 vuotta, jotka Tyllerö on elänyt. Sitten taas Pässinpää ja Nassukka ovat pieniä kuikeloita joiden kylkiluut voi vaivatta laskea parin metrin päästä.
Koska tyllerö on ensimmäinen lapsi, saivat neuvolatädit aikoinaan peloteltua sonnat allekirjoittaneen pöksyihin monta kertaa syyllistämällä ja käyröjä esittelemällä. Eskarilääkärin tarkastuksessa sattui sellainen isotissinen amatsonilääkäri vielä puhumaan lapsen kuullen niin ilkeästi ylipainosta ja siitä kuinka se pilaa elämän, jotta tuli samalla naulanneeksi viimeisen naulan tähän meikäläisen läski-neuvonta-keskusteluun.
…Niinpä se terkka sieltä sitten soitteli oikein henkilökohtaisesti mennä päivänä ja kertoi että Tyllerölle on tullut vuoden aikana 13 lisäkiloa ( jäi oikein kuuntelemaan reagtiota langalla), harmi vain että Tyllerö jo soitti etukäteen ja kertoi uutisen – ei päässyt yllättämään.
Tokihan tuollainen painonnousu on inhottavaa. Mutta samaan aikaan on Tyllerölle alkanut kasvamaan tissit ja talkapuoli, joten on jollain tavalla ihan ymmärrettävää.
Terkka halusi Tyllerön labraan verikokeisiin, pissanäytteeseen ja sokerirasitustesteihin. Kysyin ihan maltillisesti että onko jotain tsänssejä että sieltä löytyisi jotain poikkeavaa, noin niinku muuten ihan terveeltä lapselta. Joutui myöntämään että luultavasti ei löydy.
Sanoin sitten että ei tarvitse mennä sinne, se vain lisää tätä läskiahdistusta. Sanoin myös että Tyllerö on ollut aina samanmallinen, ja pikkuveljen ressukat ovat sitten taas liian pieniä.
Yrittihän se mukista vastaan, mutten antanu periksi. Sanoin että nykypäivänä on niin paljon kaikkia syömishäiriöitä, etten ala kyllä yhtään lietsomaan Tyllerön mieleen mitään ajatuksia omasta liian suuresta painostaan. Ehdotti vielä välikontrolliaikaa, ja taas minä vastarannan kiiskiläinen kysyin että onko tarkoituksena päästä syyllistämään taas mahdollisesti nousseella painolla eli onko punnitus mukava asia vain jos paino on tippunut?
äää, ei osannut sanoa siihen mitään. 🙂
Siis asiahan on näin. Otan sata kertaa mielummin terveen, itsestään pitävän ja lihavan tytön kuin bulimiaa tai anoreksiaa sairastavan, mieleltään ahdistuneen normaalipainoisen lapsen. Näin on näreet.
Lihavuudesta on tehty hirveä tauti ja peikko. Ihan kuin lihavalla ei olisi samanlaista oikeutta elää ja olla onnellinen. Lihavuus on suunnilleen pahinta mitä voi eteen tulla ja se on aina oma vika. Mitäs syöt!
Sanoisin tähän että So What! Jokaisella on oltava mahdollisuus olla onnellinen sellaisena kuin on. Ja jokaisella on oikeus olla rakastettu sellaisena kuin on.
Luulen, että tässä kohtaa on äidillisen tiikerin puolustettava oman lapsensa oikeuksia, vaikkakin hieman nurinkurisella tyylillä, mutta Tyllerö on rakas lapsi, vaikka lihavanakin, ja minun tehtäväni on aikuisena ja äitinä näyttää se omilla teoillani hänelle.
(ja ei, en ole itse lihava, ainakaan pahasti)
äidin tehtävät, lapsen oikeudet, lihava lapsi, onnellisuus