Maanantai
Kerroin viime viikolla esimiehelleni raskaudesta.
Syynä oli se että meidän kesälomat lomittuvat sillä tapaa että näen hänet seuraavan kerran syksyllä. Ja silloin olen yhtään liioittelematta elefantin kokoinen.
Ihanaa sinänsä, vaikka tiedän että hommat vaikeutuvat täällä työmaalla aika tavalla, en ole edes ollenkaan varma että tilalleni palkataan sijaista, niin esimies otti asian vastaan hyvin. Hieno juttu, oli vastaus viestiini.
( En siis viitsinyt tässä avokonttorimaailmassa mennä kasvotusten kertomaan. Mesetin hänellekin, että ei ole vielä julkisessa jaossa tämä tieto.)
Käytiin veljellä kylässä ja oli kiva jutella kymmenen viikkoa edellä kulkevan kälyn kanssa raskausasioita. Aiemmin jo kirjoitin että hän on ollut mielestäni hieman nuiva, kun ei pääse ”loistamaan” yksin vauva-asioiden kanssa. Nyt tuntui ihan eriltä, mutta toisaalta, me kyllä juteltiin ihan omilla porukoilla kun muut vieraat olivat jo lähteneet.
Siippa yritti pientä mökötystä viikonloppuna kun olin partioreissulla tyttöjen kanssa. Viestittelyä taas, mutta en vastannut kauheasti, joten homma kuivui kasaan.
Seuraavana päivänä sanoin ettei tuntunut kivalta ne viestit ja Siippa sanoi heti että hänellä oli vain niin väsy ja v*ttuuntunut olo, ja pyysi anteeksi. Pystyin antamaan, varsinkin kun kertoi että heillä oli ollut poikien kanssa kiva ilta. Olivat pötkötelleen kissan kanssa kaikki meidän sängyssä katsellen jäkistä.
Hän ei ollut jaksanut käydä edes saunassa, joten minä uskaltauduin tiedustelemaan jopa iltakaljan otosta. Ei ollut ottanut, kuulemma.
Taidan uskoakin häntä. Jospa kerrankin hän on huomannut että väsyyn on parempi lääke kunnon lepo, kuin kaljan kittaaminen 🙂
Positiivista myös se, että taas yksi konflikti-tilanne purkautui kuin itsestään. Ei tullut viikon mököä, temppuilua, ilkeilyä jne. Vaan ihan ok, sivistynyt keskustelu, joka päättyi molemminpuoliseen sovintoon…. ja sovintoseksiin 🙂
Hmmm. Ai niin 13 raskausviikkoa täynnä!