Arghh
hh!!!
Siippa on jatkanut koko alkuviikon perässä hiihtämistä tai mökötystä. Se on jompikumpi, normaali ”perherauhaa” ei ole menussa.
Eilen illalla se alkoi mököttämään. Keskusteltiin asiasta, se yritti välillä jo suuttuakin, mutta lauhtui taas. Sanoi jopa että ehkä se vain on liian riippuvainen musta.
Sanoi että mä varmaan tykkäisin olla välillä erossa siitä. Minähän siihen tietysti heti vastaamaan että jos sulla on mukavaa jossain vaikka viikonloppu, niin en näe YHTÄÄN syytä itkeä kotona perään. Tottakai mullakin voi olla yksin mukavaa kotona.
Eihän se ymmärtäny yhtään. Ei omasta ajasta vain voi nauttia. Se on syntiä – vain yhdessä saa olla kivaa.
Illalla oli keskiviikkoseksiä. Siippa alkoi taas puhumaan ettei taida olla sillä tuulella. Sanoin sille että jos se aikoo haluta, niin paras haluta heti eikä sitten kun olen justiin nukahtamassa. Järkevä, kun joskus on, halusi sitten. Oli ihan kivaa, ei huippua, mutta ihan jees. Satoja kertoja parempaa kuin joskus painostuksen alla joka ilta ollut pakkoseksi.
Tänä aamuna se sitten hiihti perässä. Niinkuin koira, ihan oikeasti.
Joka paikkaan, pusuja, haleja. Mulla oli vain yksi päämäärä – saada lapset vaatteisiin, potkia ne kouluun ja viedä pienimmäinen tarhaan.
Tämä saakelin perässä notkuja alkoi lievästi sanottuna vituttamaan, voitte vain kuvitella!
Lopulta en saanut enää purtua hammasta vaan tokaisin kodinhoitohuoneessa pukiessani ja Siipan yllätys, yllätys, tullessa myös huoneeseen, että sattuuko sulla olemaan justiin täälläkin joku hukassa? (Jees, ivallisella äänellä, of course)
No, se ei muuta tarvinnut, vaan naamataulu vääntyi sellaiseen ilmeeseen jota kuvaamaan voi keksiä kymmeniä adjektiiveja. (tiukka, loukattu, vittuuntunut, ”minähän kostan”, pälyilevä, kärsivä jne…)
Mietin miksi kirjoitan tätä elämäni soopaa tänne… Yksi syy kohoaa mielessä muiden yli. Dokumentointi. Joskus, jos tulee tiukka tilanne, mulla on dokumentteja meidän elämästä. Hyvistä ja huonoista hetkistä.
Hyvistä hetkistä muuten täytyy kyllä kirjoittaa toissaillasta. Tultiin kotia, ja lapset hävisivät yhtäkkiä kuin pieru saharaan. Huomattiin olevamme yksin kotona. Hmmm. Ehdotin jokerin korkkaamista (extraseksikertaa) Siipalle.
Siitä kehkeytyi varsin kiihkeä hetki. Mutta jälkeenpäin mulle tuli valtava kuvotus. Siis fyysinen sellainen. Olin varma että nyt tuli se vatsatauti, joka liikkuu joka puolella.
Siippa peitteli mut sohvalle, otti syliin, hieroi päänahkaa, juteltiin. Sitten se toi mun viereen kirjan ja lähti tekemään ruokaa. Makasin siinä koko illan. Olo helpotti ja kyllä oli ihanaa! Sanoinkin Siipalle, ja eilen vielä uudestaan siitä kuinka ihanan helppo oli mennä toissailtana nukkumaan. Nukuttiin sylikkäin niinkuin joskus ennen, ilman mitään vaatimuksia, molemmat rentoina.
Ennen inhosin nukkumaanmenoa. Se tarkoitti aina painostamista seksiin, syyttelyä ja lopputuloksena annoit tai valvoit. Onneksi siitä on jo päästy yli, vaikkei Siippa tajua edelleenkään mikä tilanteessa oli ”muka” vikana….