Pikaisesti kuulumiset viikonlopulta.
Perjantaina meillä mökötettiin. Vongattiin ihan älyttömästi. Ja lopuksi jo suututtiin. Meillä oli yökyläläinen, joten ilmoitin Siipalle että jos aikoo alkaa korottamaan ääntä niin saa lähteä jonnekin muualle tekemään sen. Hän ilmoitti mulle kypsään tapaan että – Shä oot she joka thäältä kuule lähtee. Uskotthko?
No, menin tyttöjen (tyllerö + serkku) kanssa piirtelemään niiden huoneeseen, ihan tahallani jotta saadaan olla rauhassa. Lopulta Siippa teki iltapalaleivät kaikille ja pyysi anteeksikin.
Seuraavana aamuna oli aamuseksiä ja päivä kului ihan ok. Illalla alkoi naama vääntymään taas happaman puolelle ja Siippa vietti ”omaa laatuaikaa” alakerrassa pimeässä ”miettien”. Huutelin pariin kertaan että tänne saa tulla loppuperheen kanssa kattomaan töllöä, ja lopulta sitten suosiollisesti tuli nauttimaan yhteistä aikaa. Hyvästi oli silti päissään ja lähti tekemään taas iltapalaa ja kantoi kauhean muumimukitornin olohuoneeseen muiden eväitten kanssa – ja niinhän siinä kävi että mukit kaatui ja kaksi meni rikki.
Muumimukit on meille erityisen rakkaita koska (lisäksi ne ovat säilyneet ehjinä), ne on kaikki saatu joltain lahjaksi. Yhtään ei ole itse ostettu.
No. Siippa pyyteli anteeksi ja mua ärsytti aikalailla. En sanonu sille yhtään mitään asiasta, mutta näkyi varmasti naamasta. Kohta löysin sen keittiön puolelta itkemästä. Kävin halaamassa ja sanoin että eihän sille vahingolle mitään mahda… Se painui nukkumaan.
Tai mä luulin niin. Taas se kirjoitteli jotain kännistä kirjettä mulle täydessä sotisovassa, lähdössä jonnekkin. Sanoin sille että jos nyt lähet johonkin niin meillä alkaa SOTA. Ymmärsi jäädä kotiin.
Sunnuntaina oli sitten käräjät. Sanoin sille (ja itkinkin aika paljon) että mulle ei ole mitään jäljellä itsestä. En ole sellainen iloa herskyvä paketti kuin vielä viisi vuotta sitten, musta tuntuu että olen ottanut ikävuosia ainakin tuplasti sen verran tässä välissä. Mulla on paksu kuori, mutta se on loukkauksilla rakennettu. Ei siis mikään hyvä asia, eikä ylpeilyn aihe.
Sanoin että useamman vuoden olen jo pelännyt kesälomaa, koska silloin räjähtää Siippa aina silmille. Luvassa on ihan kauheaa sotaa, uhkailua, mökötystä jne. Ei todellakaan rentouttavaa aikaa loppuperheelle (ainakaan koko aikaa). Mutta nyt mulle on aivan sama.
Jos homma alkaa näyttää samalta, mä lähen. Se on niin varmaa. Mulla ei ole enää kipinää taistella suhteen puolesta. Siippa sanoi että sen täytyy olla nyt kipinänä molempien puolesta.
Katsotaan, sanoinki sille että sillä ei ole enää luottoa eikä mun kunnioitusta näissä asioissa.
Ai niin. Mä taidan olla raskaana.