muuten vain jorinaa,parisuhdepaskaa
Jaahas, mistähän sitä aloittaisi…
Perjantaina Siippa alkoi varsin myöhään illalla mököttämään. Itse asiassa niin myöhään että vetelin jo sikeitä. Kysyin saunassa että tuleeko mun viereen jahka saan tenavat nukkumaan. Sanoi tulevansa. Haistelin kyllä että jokin on, mutta mikä??
No sitten herään kolmen tunnin päästä yhden tienoilla oven kolahdukseen ja avainten kilinään. Perhana että raivostuin!
Tömistin ovelle ja sanoin että Sä valehtelit mulle ja painuin nukkumaan.
Ukon rettana tulee uhoamaan ja sanoin sille että se sitten päätti lähteä baariin, vaikka oli luvannu tulla nukkumaan. Ja vielä puhumatta mulle. Väitti ettei ollu lähteny, vaan oli vasta nyt lähössä.
Toi jonkin säälittävän lappusen johon oli päissään kirjoittanut tyyliin, Lupaan olla ikinä enää haluamatta sua, anteeksi että olen olemassa ja blaa blaa blaa.
Sanoin sille aika suoraan ettei paljon kiinnosta. Tuli sitten lopulta nukkumaan.
Aamulla sanoin että mun luottamus sitä kohtaan on taas heitetty lammikkoon. Koska mä sokean kiltisti uskoin Siipan sanaan kun lupasi tulla mun viereen, menin nukkumaan ja sain unen (mikä kertoo myös luottamuksen tasosta) ja herään siihen ajatukseen että ukko palaa baarireissulta kotia… Ei ollu mikään mukava tunne. Itse asiassa Siippa yritti sanoa että se on itse vihainen siitä että hänestä ajatellaan tuollaista… joopa, joo.
Kysyin suoraan että aikooko se jatkaa tuota sooloilua myös koko perheen kylpylälomalla. Että onko hänen päiväohjelmansa lähellekään sama kuin loppusakilla? Sanoi että eiköhän tuo ole.
Ja paskat! Olisihan se pitäny näinkin pitkällä kokemuksella tietää toisin.
Niinpä Siippa istui kaljalla joka välissä kun sai tilaisuuden. Mulkoilin erittäin avoimesti kyllä takaisin päin. Autossakin menin istumaan takapenkille, ha!
Onneksi tällä kerralla sai oltua niin ettei tenavat joutunu pilaamaan lomaansa. Kyllähän ne sen jännitteen huomas, mutta mitään selvää riitaa ei kehittynyt. Ukko ryyppäsi hotellin baarissa, ja kömys yöllä huoneeseen ku me muut jo nukuttiin.
Oli oikeesti aika lepposta kattoa lasten kanssa James Bondia telkasta pehmeissä hotellin lakanoissa ilman mitään vääntöä Siipan kanssa 😉
No, kotia päästyä se alkoi taas tekemään sovintoa. En ole vielä lämmenny, enkä tiiä lämpenenkökään. Oltiin siellä reissussa kahvilla sellaisessa ihanassa lasikattoisessa kahvilassa ja katoin muita ihmisiä kun ne kulki edestakaisin, jutteli ja olivat vaan. Kuinka rentoa ja huoletonta se tuntui olevan… Sitten vilkaisin Siipan hapanta naamaa ja mietein että haluanko OIKEASTI olla tuollaisen kanssa koko loppuelämäni?
Että tässäkö tämä nyt on. Miksei minun elämääni kuulu huolettomuus? Rento ilo? Itsenäisyys?
Mitä jos voisin istua yksikseni tai lasten kanssa siinä kevätauringossa, suunnitella uusia keittiön verhoja, olla oma itseni… Miltä se tuntusi. Miksi se houkuttelee niin pirusti? Olenko huono ihminen? Enkö arvosta elämäni hyviä puolia?
En tiedä. Oikeasti jouduin alkaa laskemaan kolikoita lompakosta etten olisi alkanut märisemään siinä ihmisten ilmoilla. Oli niin lyöty, surkea ja arvoton olo. Miksi minä?
—
Siippa laittoi viestin että lopettaa mökötyksen. Näkis vaan. Jalo ajatus, johon en edes yritä uskoa.
ps. Jos joku lukee näitä juttuja, niin muistutan että kirjoitan mitä mieleen tulee. En suunnittele aiheita, mieti eri näkökulmia tai mitään muutakaan. Annan vain tulla kaiken ulos.