Maanantai
Kyllä. En jaksa yhtään enää. 
Musta on tullu kylmä tunteeton kone. Musta on karistettu kaikki ihmisyys (paitsi lapsia kohtaan). Mikään ei tunnu missään.
Siippa ei välitä yhtään kuinka paljon se loukkaa, kun sille päälle sattuu. Ihan samantekevää, vaikuttaako se huomiseen, lapsiin, tulevaisuuteen… Pääasia on, että saa satuttaa toista.
Paskaa ropisi perjantaina taas niskaan niin että selkä on katketa. Tai ehkä se katkesikin. Sydän tuntui raskaalta kun jokainen kävi aamulla ilmoittamassa että heräsi yöllä Siipan möykkään. Mitäpä siihen sanomaan.
Itse yritin saada raskaan ajoreissun päälle (3h keskellä yötä, hakemassa sukulaista kentältä) itseni unten maille kun Siippa alkoi haastamaan riitaa. Siippa oli mukana reissussa, istumassa kaljan kanssa vänkärin paikalla. Jos olisin sen tiennyt, olisi saanut jäädä kotiin. Mutta tottakai luulin että se ajaa osan… Huoh.
No, Siippa teki saman tempun kun kymmeniä jos ei satoja kertoja aikaisemminkin, kun aikoinaan heräsin töihin viideltä. Bravuuri oli pitää mut väkisin hereillä ainakin yhteen. Valoja päälle, riidan haastamista, muka ”syvällisiä” keskusteluita herran tunteista (kun ei saa kokoajan…) jne. Ja lopuksi kun sai mut järkytettyä loppuun, sovintoseksiä sille. Lopputulos oli se että olin jatkuvassa univelassa.
…Eli koputteli olkapäähän, puhui korvaan, haastoi ja haastoi. Kunnes otin taas tyynyn ja menin sohvalle. Siinä vaiheessa lapsetkin taisivat herätä, sillä eihän Siippa voinut keskustella hiljaa, eihän?
No, seuraavana iltana avauduin täysin siskolleni meidän perhetilanteesta. Samalle siskolle joka oli ulkomaanreissussa mukana. (ensimmäiset kirjoitukset) En ole mikään omien asioiden levittelyn mestari. Itse asiassa omien asioiden myöntäminen ja kertominen ääneen on mulle äärimmäisen vaikeaa.
Mutta kyllä helpotti! Sisko oli aikalailla tiennytkin missä mennään, vaikkei siitä olla mitään koskaan puhuttu. Tarkkanäkönen pirulainen:)
Köökkipsykolooginen arvio Siipan mielenrakenteesta kuului: Alkoholiongelmainen, narsistisia piirteitä omaava, mustasukkainen ja itsetunto-ongelmainen kutale.
No, ehkä aika kärjistetty ja ehdottomasti vain huonot puolet esiin tuova näkökanta, mutta voi olla hyvinkin totta.
Eilen sanoin sille että aion hakea omaa asuntoa mulle ja lapsille. Etten enää jaksa.
Sanoi, ettei sekään. Mutta kävi ilmi että se vain fuskasi, koska halusi kattoa olenko tosissani.
Illalla vielä yritti että kirjoitetaan eropaperit heti huomenna, niin on asia selvä.
Sanoin sille että olin kyllä ajatellu että voitais hoitaa homma asumuserona, ehkä jopa väliaikaisena, jotta lapset säilyttää kotinsa. Yksin mulla ei ole siinä varaa koskaan asua. Mutta täyttä ilkeilyä oli vain sekin Siipan puolelta.
Kai se huomasi että olen tosissani, ja yritti olla niin höveli loppuillan. Itki sylissä ja hoki rakastavansa mua. Etten saa jättää.
Musta ei tuntunut miltään. Ei niin miltään.
Odotin vain milloin se heittää taas sen toisen vaihteen päälle. Milloin alkaa syyttely, haukkuminen ja uhkailu? Ei se montaa päivää kestä.
Mua ärsyttää että mun usko on viety. En mä voi rakastaa tuollaista ihmistä. Mä halveksin sitä. Näyttäis edes kerran olevansa se mies jonka kanssa mä tein lapset ja menin naimisiin.
En mä tollaista sikaa olisi koskaan huolinu. Se oli mies silloin. Nauravainen, huolehtiva, lämmin. Äkkipikainen kylläkin, mutta turvallisella tavalla.
Voi, turvallisuutta mulla on kanssa ikävä…
Aamulla se sanoi että pitäisi tilata likakaivon tyhjennys. Halusi varmaan näyttää että on tarpeen olla mies talossa. Päivällä soitti että lumiesteet oli tippuneet, terassi on ilmeisesti kärsinyt vahinkoja. Osaisinkohan mä hoitaa nää asiat?
En luvannu sille mitään. Aion vakaasti katsella lehti-ilmoituksia sillä silmällä, josko asuntoa löytyisi… Tällä hetkellä mulla olis varmaan justiin varaa asua omillani, olettaen että Siippa hoitaisi meidän talon…
Mutta sitten kun uusin tulokas loppuvuonna syntyy, ja jään äitiyslomalle – voi olla liian tiukkaa.
Tämä on asia, jota en ole ottanut Siipan kanssa puheeksi. Se kyllä tietää että olen raskaana, ja ehkä juuri sen vuoksi luulee etten ole tosissani. Mutta oikeasti se on se syy, miksi olen tosissani. Mä haluan tarjota lapsilleni turvallisen, hyvän lapsuuden. Kun Siipasta on tullut tuollainen paskiainen, se ei ole enää niin sanottua.
En tiedä. Mieli on niin myllerryksessä, en jaksa ajatella jatkoa. Paitsi omassa pienessä kodissa lasten kanssa. Mietin jopa mitä kalusteita ottaisin mukaan. Siipan syytettyä taas kerran mua siivelläeläjäksi ja loiseksi, sanoin sille etten ota mukaan mitään muuta kuin mitä olen omalla selvällä rahalla hankkinut ja lapset.
Ja toisin kun se, mä pidän sanani.
ps. Kommentointi luvallista, olis käyttöä olkapäälle, vaikkapa sitten kirjoitetulle sellaiselle. 🙁
ero, parisuhde, sydän rikki, tunteet