Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Ihania kirjoja

Kvanttivaras

16.03.2011, jasmine

Kvanttivaras pitää lukijansa jatkuvasti varpaillaan. Lauseet vaativat aivojen pitämistä käynnissä, matkasta ei kannata pudota.
En ole Science Fictionin suurkuluttaja, mutta lukutoukkana (ja Rajaniemen nuoruudessani tavanneena) koin velvollisuudekseni tutustua ikätoverini kirjoittamaan kirjaan. Sitä paitsi Rajaniemi on sanonut jossain haastattelussaan toivovansa että muutkin kuin SF-harrastajat ottaisivat Kvanttivarkaan omakseen.
Kirjan alussa mestarivaras Jean le Flambeur vapautetaan dilemmavankilasta koska hänen kyvyilleen on käyttöä yllättävällä taholla. Pian hän huomaa olevansa avaruusaluksella nimeltään Perhonen ja tekevänsä töitä naiselle jonka nimi on Mieli.
Kirja kertoo tulevaisuudesta jossa Marsin kaupunki Oubliette liikkuu jalkojensa varassa. Asukkaat jakavat muistonsa ja tietonsa gevulotilla tai piiloutuvat halutessaan yksityisusvan taakse. Kaikki palvelukset maksetaan omasta elinajasta. Kun elinaika on ohi, tulee aika palvella ”hiljaisena” ja kerätä itselleen taas elinaikaa. Kuolema sellaisena kuin me sen ymmärrämme on siis tuntematon käsite.
Kirja vilisee tottumattomalle lukijalle outoja sanoja, kuten metakorteksi, kvanttipiste tai Sobornost, mutta Potterini lukeneena en antanut asian häiritä. Rajaniemi ei outoja sanoja tai käsitteitä selittele, vaan lukija saa itse päätellä sivujen mittaan sen mitä pääteltävissä on. Tietysti kvanttifysiikan sanakirja olisi voinut olla ihan paikallaan, mutta ehkä toisella lukukerralla sitten!
Kirjan juoni on vetävä, aukoton ja se imee mukaansa erittäin tehokkaasti. Yhtäkkiä huomaa miettivänsä ihan kummia seikkoja, kuten maapallon tulevaisuutta tuhannen vuoden päästä, mielensiirtoa toiseen kehoon tai kuinka oma jokaisen oma identiteetti loppujen lopuksi onkaan.
Varsinkin tämän päivän teknologian hurjassa kehitystahdissa, Facebookin valtakaudella, herättää kirja väistämättä ajatuksia. Onko tulevaisuus kauppantekoa yksityisyydellä, täytyykö jokaisella olla kohta gevulot, jottei kuka tahansa pääse urkkimaan yksityisiä salaisuuksia omiin tarkoitusperiinsä?
Aika on rahaa, oma yksityisyys tarkoin kontrolloitua. Luulenpa että Rajaniemen lähtökohdat tälle scifitarinalle ovat varsin selvät.
Suosittelen kirjaa seikkailunnälkäiselle, ennakkoluulottomalle tai uutta kaipaavalle. Kaikesta Scifistä huolimatta/vuoksi kirjasta löytyy monisäikeinen tarina, jolle jää odottamaan malttamattomana jatkoa!


Suomalainen Science Fiction maailman huipulla

Ylivieskassa 33 vuotta sitten syntynyt nuorimies Hannu Rajaniemi on tehnyt jotain mistä moni suomalainen kirjailija vain haaveilee. Hän on tämän hetken uusin tulokas Science Fictionin korkeatasoisessa kansainvälisessä kirjailijapiirissä. Vauhdilla lukijoiden suosikiksi tulleen matemaatikon ja yrittäjän päätyö ei edes ole kirjailijana oleminen.

Gollancz- kustantamon edustaja Simon Spanton kertoo Rajaniemen kirjasta:
Gollancz ottaa aina riskin ottaessaan uuden kirjailijan ja uuden kirjan julkaistavakseen. Kerralla tehty kolmen kirjan kustannussopimus – ja vain yhden luvun perusteella on… No, ymmärrätte varmaan mitä tarkoitan.
Me julkaisimme suomalaisen Hannu Rajaniemen häkellyttävän esikoisteoksen Quantum Thief 30. syyskuuta 2010.
Kuka olisi uskonut suomalaisen, säieteoriasta filosofian tohtoriksi väitelleen matemaatikon kirjoittavan yhden tämän hetken parhaimmista Science Fiction romaaneista?
No, siitä hetkestä kun luin agentti John Jarroldin minulle tuoman ensimmäisen luvun, minä olin sitä mieltä.
Onneksi näyttää siltä että aika moni muukin ajattelee samoin!

Rajaniemi ei ollut uskoa vain kolme tuntia näytteen luettavaksi jättämistä tullutta puhelua todeksi. Kustantamo halusi julkaista kirjan, ja myös sen tulevat kaksi jatko-osaa. Itse asiassa hänen työtoverinsa joutui raahaamaan hänet töistä lähipubiin juhlimaan tapahtunutta, niin typertynyt hän oli nopeasta päätöksestä.

Rajaniemi kirjoittaa poikkeuksellisesti englanniksi. Oikeastaan hän on ensimmäinen vakavasti otettava englanniksi kirjoittava kirjailija Suomessa. Ulkomailla hänen kirjoitustyyliään on ylistetty ja kehuttu hypetykseen saakka. Itse hän sanoo olevansa enemmän ulospäin suuntautunut kirjoittaessaan englanniksi ja sisäänpäin suuntautunut suomeksi. Hän kuvaa suomen kieltä runouden ja laulun kieleksi, jossa voi muodostaa omia kokonaan uusia ilmaisuja. Englanniksi Rajaniemi ilmaisee itseään yksinkertaisemmin.
Rajaniemi halusi antaa kirjan suomennettavaksi samasta syystä.
–Oli todella kummallinen kokemus lukea Antti Aution taidokasta käännöstä – ikään kuin sen olisi kirjoittanut englanninkielisen minäni suomalainen kaksoisolento, ei suomenkielinen minäni!
Science Fictionissa on Rajaniemen mukaan kyse ajattelutavasta. Luodaan mahdoton tilanne, jonka ympärille rakennetaan maailma.
Rajaniemi kuvaa esikoisteostaan vanhan hyvän ajan seikkailutarinaksi – siitä huolimatta, että tarina sijoittuu tulevaisuuden Mars-planeetalle, jossa muistoja voi muokata ja jakaa. Juoneen kuuluvat olennaisesti pohdinnat siitä, mitä yksityisyydelle ja identiteetille tulevaisuudessa tapahtuu.
– Mutta pohjimmiltaan romaani on vauhdikas jännityskertomus, hän lisää.
The Quantum Thief tullaan julkaisemaan Britannian ja Suomen lisäksi myös Yhdysvalloissa ja Saksassa. Parhaillaan Rajaniemi kirjoittaa teokselle jatko-osaa, jota varten hän on viime aikoina opiskellut taustatutkimusmielessä muun muassa kognitiivista neurotiedettä sekä Neuvostoliiton historiaa.
–Toivon mukaan olen oppinut jotain ensimmäisestä kirjasta. Kirjoitustahti on nyt rauhallisempi. Voin nauttia prosessista enemmän, ja jännätä itsekin, mitä tarinassa tapahtuu seuraavaksi, hän kuvailee.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *