muuten vain jorinaa,Tämän takia jaksetaan
Eka työpäivä…
Loma sujui paremmin kuin… sanontaanko kolmeen vuoteen?
Siippa ryhdistäytyi mun uhkailun ja rajojen edessä siinä määrin että meillä on ollut varsin leppoista.
Vaadin nollatoleranssia juomisen suhteen siihen saakka kun vauva syntyy. Eihän se siihen ole pystynyt, mutta kokonaisuudessaan sen juominen on vähentynyt 90% ja jos vertaa edellisiin lomiin, niin 99% 🙂
Oikeastaan ainoat kahnaukset koko lomalla onkin liittyneet siihen että se on pettänyt nollatoleranssin (ja samalla lupauksensa minulle). Tosin ihan kahdella tai korkeintaan kolmella tölkillä lonkeroa (vaihtanut kaljan siihen, miksiköhän… Piru mielessä – henki ei haise??), mutta vaikka se todella paljon on vituttanutkin ja olen asiasta nostanut isonkin asian, tosiasia on kuitenkin että parannus on suuri.
Eilen epäilin viimeisen illan kunniaksi että olis otettu vähän jotain… Mutta käyttäytyi nätisti, ei ollut huomattavasti humalassa, eikä alkanut edes Siipalle ominaista Pässinpään härnäämistä – joten annoin asian olla. Kävin kyllä läpi kaikki herran pullopiilot ja yhdestä löytyi kahden lonkkusikspäkin jäänteet… Mietin nyt sitten vain ttä jaksanko alkaa reuhaamaan niistä.
Ehkä jätän seuraavaan kertaan kun löydän jotain täysinäistä… 😉
Tämä voi kuullostaa tosi epäterveeltä tällainen kyttiminen, mutta me ollaan Siipan kanssa molemmat juoppoperheestä kotoisin – ollaan kaadeltu äitiemme juomat viemäriin ja hajotettu lukematon määrä kaljapulloja jo ennen kuin tiedettiin mille ne maistuivat, joten tiedän että tämä mun äärimmäinen käytös kolahtaa Siipalle melko lujaa ja kovaa. Joutuu oikeasti miettimään millaiseksi ihmiseksi se on tulossa. Haluaako se olla isänsä kaltainen?
Haluaako meistä kukaan?
Johtuuko se siitä että olen nainen, sillä minulle joutuminen samanlaiseen tilaan kuin juoppo äitini olisi lähes maailman loppu. Sitä vaihtoehtoa ei vain ole, ja heti jos tuntuu että saunaan on pakko lähteä ostamaan siideri ennen kuin kello lyö yhdeksän, alkavat hälytyskellot soida päässäni. En anna koskaan alkoholille sellaista valtaa elämässäni. Valitettavasti Siippa tuo ongelman silmilleni silti.
Kuinka sitä silloin nuorina ja naiviina suunniteltiin ja puhuttiin ettei koskaan anneta viinan viedä. Kun meillä on toisemme, pärjätään mistä vain… Puhutaan ja ollaan toistemme tukena.
Nyt loman aikana ollaan päästy taas vähän lähemmäs tuota meitä vaivannutta puhumattomuuden ja kommunikoinnin puutteen syytä. Ollaan puhuttu, ollaan sovittu, ollaan jopa suunniteltu tulevaa.
Muutaman kerran Siippa on sanonut tai antanut ymmärtää että mitä hän turhaan yrittää jos mä lähden kuitenkin. Olen ärähtänyt aika isosti takaisin että puolusta mies nyt omaasi ja näytä että sä pystyt olemaan se mies joka olet ennenkin ollut! Tuollaisen luuserin paikka on ollakin yksin.
Mutta valoa kohti, pikkuhiljaa… Toivotaan kädet ristissä ettei isoa takapakkia ole tulossa, sillä en tiedä mitä sitten teen. Toivo kasvaa kokoajan suuremmaksi, mutta samaan aikaan eletään veitsenterällä – mikä on se lopullinen niitti, kun paluuta ei enää voi olla? Olen ajanut itseni siihen pisteeseen että jos tästä ei nousta, vaihtoehtoja ei ole. Matkaa on jatkettava yksin. (tai sitten musta jää jäljelle niin surkea ihminen, etten viitsi edes ajatella asiaa)
Mutta nyt on fiilis korkealla, hyvä olo (vaikka alkoi työtkin!) ja toivotaan että sama jatkuu.
Vauvajuttuja
Raskausviikkoja on 24+1, eli yli puolenvälin komeasti jo. Hemmo potkii aika paljon, suurin ongelma taas on tosi pahat lonkka-, eli lantiokivut. Seisominen, kävely ja pitkä istuminen – kaikki on yhtä tuskaa. Lonkkia särkee, jomottaa ja vihloo. Joskus kipu säteilee hermoja pitkin oikeaa puolta polveen saakka. Nukkua ei voi kuin kelkkomalla itsensä parin tunnin välein eri asentoon. Se ei ole helppo tehtävä sillä kun lonkat kankottuu yöllä, niissä ei ole mitään ”eloa” eli jumalattoman ähellyksen voimalla kylki kääntyy… Tällaisessa kääntöoperaatiossa poksahti muuten edellisessä raskaudessa kalvot…
Luulen että kynnys hakea saikkua on tällä kertaa tuntuvasti pienempi kuin edellisissä raskauksissa. Olen hammasta purren sinnitellyt, vetänyt panadolinia yöksi naamaan että saa unen, mutta nyt on sellainen olo että haen kyllä sitten lomaa kun en saa kangettua itseäni ylös tästä työtuolista 🙂 Lupa ottaa ilo irti viimeisestä raskaudesta!!
Ja muutes: Nälkäpeli on nyt luettu! Mahtava sarja, suosittelen jos maailmasta löytyy vielä joku muukin matti myöhäinen, joka ei ole sarjaa saanut luettua. 🙂