Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

muuten vain jorinaa

Piharuokinnassa

24.02.2011, jasmine

Minä, ei Siippa :coolsmile:

Eli partioleiriä olisi tarjolla ensi viikonlopuksi. Kaksi yötä teltassa, pikkutyttöjen perään katsomista, hauskoja juttuja, leirinuotiota, puuroa joka ei maistu koskaan niin hyvältä kuin kylmänä talviaamuna…

Tosin pakkasta oli meidän mittarissa tänään -28 astetta. Jihuu! Tästä voi tulla vielä todellinen ”päämäärä: selvitä hengissä” -reissu!

Siipalle tekee kauhean vaikeaa olla erossa. Se ei voi kieltääkään lähtemästä, joskus olen kyllä ollut lähtemättä kun olen tiennyt sen eroahdistuksen tason, mutta en enää.

Mä taas välillä unelmoin viikosta ihan päineen. Vaikka lastenkin kanssa, mutta saisi touhuilla omiaan, ei tarvitsisi ”huomioida” toista jatkuvasti.

Mun mielestä me eletään liian tiiviisti yhdessä. En olis uskonut että pystyn ikinä sanomaan (eli kirjoittamaan) sitä ääneen, mutta nyt se on tehty.

Se ei tarkoita että rakastaisin Siippaa yhtään vähempää, mutta 17 vuoden jälkeen (alettiin ”olee yhdessä” 14 vuotiaana) mulle on tullu tarve olla välillä yksin, ihan vain omien ajatusten kanssa.

Ennen asia hoitui paljolti lenkillä. Vähintään joka toinen päivä reipas tunti omaa aikaa, luksusta!

Nyt kun lenkkeilyura on lopahtanut, aamulla lähdetään töihin samoja ratoja. Vien lapset hoitoon, tulen työmaalle. Istun päivän yksin, lähden kotiin, teen ruoan (tai Siippa), ja loppulta kyhnätään yhdessä tai antennit pystyssä kyräillään millä tuulella toinen on.

Heti jos useampana iltana on jotain menoa (tästä kirjoitin aiemminkin) niin Siippa alkaa mököttämään yhteisen ajan puutetta. Hän vain yksinkertaisesti on sitä mieltä että jos toista rakastaa, hänen kanssa halutaan olla 24/7.

Kinkkinen homma, koska en tiedä miten saisin tämän tilanteen muuttumaan ilman kauheaa konfliktia. Sehän nimittäin tulee jos suoraan kerron halustani olla välillä ihan ilman Siippa-riippaa. Koska sehän todistaa hänelle etten rakastakaan häntä.

HUOH. No nyt on leiri edessä, raikasta ilmaa keuhkojen täydeltä! Hrrrr!

, , ,


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *