Formula 1 VPN-Suomi

parisuhdepaskaa

Taas viedään

14.07.2011, jasmine

torstai

Loma alkaa ensi viikolla. Hermot kaipaavatkin tuuletusta, sitä en tosin tiedä onko sitä kotoa luvassa…

Siippa ryyppäsi taas koko viikonlopun. Eikä siinä vielä mitään, mutta jätti myös Nassukan synttärin täysin huomiotta. Häipyi terasseille ja minä kestitsin koko suvun yksin. Kyllähän nuo ihmettelivät, enkä minä alkanut toisen puolesta valehtelemaan. Sanoin että luusuaa jossain, ei ole näkynyt… Suurimmalla osalla oli vielä hyvässä muistissa mun kolmekymppiset, joissa se teki saman tempun..

Lopulta meni sitten hermot täysin. Kävin illmoittamassa herralle naapurin takkahuoneessa, että ei ole pakko tulla enää kotiin ja laitoin ovet lukkoon yöksi. Pakkohan ne oli aukaista, kun se alkoi möykkäämään yöllä puoli viiden aikaan.

Löin alkuviikosta kortit tiskiin. Sanoin että haen asuntoa itselle ja lapsille,  ja sen on lopetettava juominen kokonaan jos aikoo pitää meidät kotona.

Jämäkät rajat – ja tällä kertaa niiden on pidettävä. Aion todella hakea kunnan asuntoa, hakemus raukeaa puolessa vuodessa, jos sitä ei uusi, joten se voisi olla ihan hyvä koeaika.

Sanoin Siipalle, että sen on turha odottaa mitään hetken muutosta, vaan asiat tapahtuvat hiljalleen. Yhtään tölkkiä ei meille silti tarvi tuoda, ainakaan raskausaikana. Olen psyykannut itseni todella lähtemään, Tosin aika varmasti vaikuttaa tähän ja sietokynnys nousee taas pikkuhiljaa…

Sehän se vituttaakin, kun keväällä oli sama tilanne. Olisi pitänyt pitää silloin sanansa, mutta kun se tilanne huononee niin salakavalasti ja väliin mahtuu taas uusia tähtihetkiä. Milloin se peli puhalletaan poikki?

Se kuka tietää, saa minulle kertoa!

ps. rv 20 on menoillaan täyteen, ens viikolla rakenneultra ja siitä parin viikon päästä ”koko perheen neuvola”,  jonne lapset saivat luvan tulla vaavia katsomaan! (ultrasta)


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *