muuten vain jorinaa,parisuhdepaskaa
Eilen tuli muutenkin hieman ”tulehtuneissa” väleissä puhetta vanhuuspäivistä. Meillä on pientä asunto-osakesijoittelua päämääränä nimenomaan vanhana niistä saatava hyöty.
Tai ainakin niin minä luulin. Sanoin nimittäin eilen ( mistähän sekin ajatus lähti?) etten aio jättää penniäkään lapsille kun kuolen. Tai jos jää niin jää, mutta pihistelemään en rupea jos ei ole pakko.
Siippa ei ymmärtäny yhtään. Yhtäkkiä mä olin pahimman luokan siivelläeläjä ja sen työn riistäjä. Huoh, onhan hän rakentajana tietysti ottanut suurimman vastuun osakkeiden remonteista ja omankin kodin rakentamisesta (kaks kertaa:)), mutta kyllä mä omalle panoksellekin lasken arvon.
Mun isä on sairas, sillä lailla sairas että se käy lopulta kuolemaksi. Sanoin Siipalle etten mä ainakaan odota ainuttakaan senttiä perintöä sieltä ja jos niin kävis että kun isäukko potkaisee tyhjää ja huomataan että sillä olis ollu sukanvarressa vaikka 100 000€, mua ainakin harmittais. Nimittäin se, millaista helpotusta itselleen se olisi viimeisille vuosilleen sillä rahalla voinu järjestää… mutta on pihtaillu koska on halunnu lapsilleen perinnön. Puhumattakaan sitten siitä kauheasta tappelusta sisarusten kanssa. No way!
Kun musta tulee vanha, haluan matkustaa niin paljon kuin rahatilanne ja terveys sallii. Sen jälkeen haluan taata kunnollisen hoitopaikan itelleni, sellaista taitaa olla turha odottaa enää yhteiskunnan puolesta siihen maailman aikaan.
Toki tässä elämän varrella täytyy lasten tukena olla, rahallisestikin jos vain on mahdollisuus. Mutta valmiina ne eivät asioita tule saamaan. Sen verran allekirjoittanutta ketutti nuorena ne kermaperseet joille vanhemmat maksoi ajokortit ja autot.. Ite painoin kaikki viikonloput ja illat duunissa tienaten rahat ihan itse. Ja jälkikäteen ajateltuna se on kasvattanut kaikkien muiden pikkujuttujen kanssa musta työtä arvostavan yksilön. 🙂
Mutta, Siippa hiiltyi asiasta jo sen verran että alkoi nimittelemään taas oikein kunnolla, puhalteli, marssi keittiössä, ärsytti… Mutta antoi sitten olla ja kämpi sänkyyn viereen. Tää oli jo varmaan neljäs ”ennen varma raivari” joka se selätti!
Tarvis kehua sitä enemmän. Olen vain sellainen luonne joka ei osaa aidosti kehua toista. Se ei vain suju.
Ja sitten kun tuntuu että niitä kehuja kalastellaan ja odotetaan, -niinkuin remonttikehuja Ai, kun sä olet niin ihanan voimakas ja tehokas remonttimies! Näytäppä nyt se haba, oi! Kyllä se on niiin iiiihana kun sä meille rakennat aina kaikkee… tai ulkonäkökehuja Aah, sulla on niin ihanat lihakset ja rusketusrajat – anna kun mä vähän puristelen… sä oot niiiin komea! .
Mä kehun sillä kun muistan kysyä miten se valu sujui, tuliko massa ajoissa, ja kastuiko saappaat. Mitä haluat ruoaksi tai lämmitetäänkö sauna. Mihin aikaan menet huomenna, haluatko että hieron sun niskat. Onko sulla evästä kaapissa, ja saitko laitettua sen sähköpostin perille.
Mutta mitäpä niitä laskemaan.
On sillä kyllä hyvän näköinen persekkin. Oikeasti, paras minkä mä tiedän :love:
Hyvää Naistenpäivää kaikille upeille ja vahvoille naisille! jos tätä joku on eksynyt lukemaan. ( ei sillä että hetkeäkään uskoisin niin käyvän…)
kohari, riitä, suunnitelmat, vanhuus